Osakekirjojen keräilyllä ei tarkoiteta sitä kun jotkut yritykset yrittävät ostaa puhelinyhtiöiden osakkeita omistajilta vuosittain tulevilla ostotarjouskirjeillään.
Osakekirjakeräily on vanhojen käytöstä poistettujen paperisten osakekirjojen keräilyä.
Nämä osakekirjat paitsi että ovat usein hienosti koristeltuja ja sisältävät upeaa grafiikkaa, kertovat myös tarinaa suomalaisesta teollisuudesta, sen historiasta ja kehityksestä.
Osakekirjoja voi myös vaikka käyttää sisustuselementteinä sillä ainahan paperin voi skannata ja teettää seinätauluksi.
Miten osakekirjat hinnoitellaan?
(Lähde: Pörssitieto.fi-sivusto)
1. Vanhempi osakekirja on arvokkaampi. Tämä pääsääntö koskee lähinnä ennen vuotta 1920 liikkeeseen laskettuja osakkeita.
2. Kuva sekä sen koko ja aihe, kuvitus, koristeellisuus vaikuttavat.
3. Keräilijöiden ulottuvilla oleva kohteiden lukumäärä (jos jonkun ullakolta löytyy yllättäen 1000 kpl lisää, hinta voi laskea roimasti).
4. Lähes käyttämätöntä vastaavaa asua arvostetaan ja viat laskevat arvoa.
5. Yrityksen tunnettuus ja historia.
6. Jos osakkeen on omakätisesti allekirjoittanut kuuluisa henkilö.
7. Esimerkiksi varustamot, rautatiet, pankit ja erikoiset toimialat ovat suosittuja. Samoin keräilijän oma kotiseutu sekä luovutettu Karjala.
Osakekirjakeräilijöiden yhdistys kokoaa harrastajia yhteen
Osakekirjakeräilijät ry perustettiin vuonna 2007 ja sen puuhamies oli Pekka Kantanen, joka itsekin on kerännyt osakekirjoja jo 1980-luvulta lähtien. Yhdistys toimii suomalaisten osakekirjakeräilijöiden omana yhteisönä. Se mahdollistaa tietojen vaihtamisen ja tutustumisen toisiin saman alan ihmisiin. Yhdistyksen aktiviteetteihin lukeutuvat huutokaupat, joita järjestetään huuto.net-palvelussa. Lisäksi on keräilytapahtumia ja osakekirjanäyttelyitä.
Pekka Kantanen on myös tehnyt näyttävän kirjan ”Aikamatka pörssiin – osakekirjat kertovat”, joka on katselmus Helsingin Pörssin hienoihin vanhoihin osakekirjoihin ja niihin liittyviin tarinoihin.
Yhdistyksen sivuilta löydät paljon tietoa ja kuvia vanhoista osakekirjoista. Voit myös ostaa osakekirjoja.